 |
| Liettua Maizenai. Köyhän miehen Eiffel. |
En ole mikään himomatkailija. Monet hienot kohteet ovat kohdallani kiertämättä, mutta minua kiehtookin enemmän katsella millä tavalla ihmiset muualla maailmassa elävät. Vanhoja kaupunkeja on monessa paikassa, mutta jotenkin niistä on onnistuttu tekemään turistirysiä, joihin en enää suunnattomasti ihastu. Olen myös käynyt monessa hienossa museossa ja restauroidussa linnassa tms. Ne toki kiehtovat tavallansa, mutta eivät ole enää retkilläni mikään välttämättömyys. Olen ihastunut enemmän alkuperäiskansojen elämään.
Baltian kierrokseni jälkimmäinen osa painottui vielä alkumatkaakin enemmän pikkuteille. Tavoite on tunnistaa kartasta kestopäällystetiet, joita pitkin pääsee sulavasti siirtymään isosta taajamasta toiseen. Ja jossa kuitenkin näkee matkalla pieniä kyliä ja maalaismaisemaa. Liettuan kartassa on tiet vedetty suurpiirteisesti pitkinä suorina viivoina kylien välille. Ja minkälaisia ne ovat sitten luonnossa? No ne ovat pitkiä suoria :D
 |
| Haikara on pelottavan suuri lintu. Tässä lapsia. |
Maaseutumatkailu voi olla Baltiassa motoristille joskus melko tuskaista.Varjostavia puita löytyy ehkä Virosta parhaiten, mutta Latviassa on vähemmän ja Liettuassa Vespa sai viilettää välillä kymmeniä kilometrejä ilman varjon hiventäkään. Onneksi tällä reissulla keli oli peltoajeluun sopiva, lämpöasteet 20-25 asteen välillä. Sain rauhassa katsella pellolla päivystäviä haikaroita, hevoskyydin kuljettamaa heinäkuormaa ja pihoihin kaivettuja viilentäviä lampia. Teknisiin ongelmiin piti varautua sen verran erityisesti, että lisäsin kuormassani juomavesivarantoa: muutaman kilometrin kävely ilman nesteytystä voisi olla vaikea paikka. Noh, teknisiä ongelmia minulle ei tullut.
 |
| Aina ei voi arvata teiden kuntoa. Aina voi muuttaa suuntaa. |
Teiden kunto on usein arvoitus. Kahdesti osuin reitille, jonka olin arvioinut kestopäällystetieksi, mutta joka olikin sitten sirote tai sorapintainen. Onneksi ne olivat suhteellisen tasaisia ja kovapintaisia. eikä satanut. Pari kertaa tien kunto oli muuten luokattoman huono - ja esimerkiksi yksi tie oli murentunut yli metrin leveydeltä molemmista reunoistaan. Mutta siinäkin keskeltä löytyi vielä ajokuntoinen kannas, jota pystyin hyösyntämään. Joten nou hätä. Kävi kyllä mielessä, että vararengas tai paikkupullo olisi hyvä retkivaruste :)
 |
| Ennen valkoista taloa menee päätie... |
Oman mausteensa kylämatkailuun tuo asiointi paikallisen väestön kanssa. Englanti tai saksa eivät ole kieliä, joita he ymmärtävät. Yllättäen eivät osanneet suomeakaan. Minä itse osaan venäjää seitsemän sanaa, jotka eivät olleet käyttökelpoisia. Kyläbaarissa tilasin ateriani piirtämällä - ranskalaisia ja makkaraa sain tilauksen mukaan. Ja runsaan salaatin. Hinnat erityisesti Liettuassa olivat selvästi Suomen hintoja alhaisempia: ruoka-annos puolen litran vissyllä maksoi kesällä 2011 noin kolme euroa.
Ihmiset olivat silti ystävällisiä. Vähän heitä kummastutti maaseutua viilettävä Vespa, mutta mielellään he tulivat keskustelemaan ja kyselemään faktoja sekä kertomaan elämästään. Tai näin tulkitsin: kieltä en ymmärtänyt. Olo oli kuin elokuvassa Käki, jossa venäläinen, suomalainen ja saamelainen kohtaavat sodassa ja purkavat toisilleen sydäntään. Kukaan ei ymmärrä toisen puhetta, mutta kaikki tulevat kuulluiksi. Niinpä minäkin kuuntelin monet tarinat reissuni aikana.
Onko maaseudulla ajelu turvatonta? Niin en ole kokenut. Olen motoristikaudellani ajellut myös Puolan maaseutua, ja vain kerran kohdannut ryöstäjän matkallani. Siinäkin oli kyseessä neidonryöstö puolalaisissa häissä. Mutta maaseudulla olen nähnyt myös monet hääseurueet ja juhlat ja monet hautajaiset sekä iloisia ihmisiä, jotka tyytyvät vähään. Oikeaa elämää. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti