TILINTEON HETKI - DAY SIX

Viron Viljandin mäet Vespani kiipesi naureskellen.

Kuuden päivän enduroni oli tulossa päätökseen. Viimeisenä päivänä ajoin Viljandista Tallinnaan ja sieltä sitten illalla laivalla Helsinkiin. Paikan olin varannut kännykkäyhteydellä edellisenä päivänä.

Tallinnan liikenne on minulle aina yhtä epäselvää. Tiedän minne menen, mutta aina eksyn. Ja sitten yhtäkkiä olen satamassa. Tallinnassa jätin Vespani parkkiin vanhankaupungin sivukujalle. Paikka oli hyvä: siinä oli tosin parkkivalvontalappuja kaikkialla ja hinausautojen kuvia. Kävin säännöllisesti katsomassa, onko kaikki hyvin. Svejkin Juures-pubissa söin juustopallot peristeiseen tyyliini ja tepastelin vanhassa kaupungissa turistijoukkojen keskellä. Muistelin niitä rauhallisia hetkiä ja ympäristöjä mitkä olin reissullani kokenut.

Häähumusta ei ainakaan tingitä. Siauliain hääseurueen ajokki.

Kun sitten kerran taas tsekkasin ajopelini tilanteen, niin siinäpä oli vieressä rekka ja iso joukko riskiä miehiä. Ne ihailivat. Sanoin että voin siirtää Vespan pois, kun se on heidän tiellään mutta he kiistivät häiriön. He vain ihailivat eivätkä missään tapauksessa halunneet olla häiriöksi... siispä minäkin annoin olla :D

Liettuassa ja Latviassa muuten Vespa ei ole mikään tunnettu juttu. Skootterikin oli sanana heille outo. Ainakin englanniksi. Omalla laillaan se muistuttaa erilaisista elintasoista. Olemme samaa eurooppalaista perhettä, mutta meistä jotkut vaan on isompia. Ja jotkut saavat pikkuveljien ja siskojen lailla olla mukana.

Laivalla Vespa oli oikeiden moottoripyörien rivissä.

No mitä reissusta jäi sitten käteen? Kokemusta. 1715 ajettua kilometriä. Polttoainetta olin polttanut 2,92 litraa jokaisella sadalla kilometrillä. Ja ei, takapuoleni ei puutunut. Seuraavalla reissulla ajovarusteet ovat minulla paremmat, ja toivottavasti saan mukaani jonkun kaveriksi ajelemaan. Halukkaat ottakoot yhteyttä. Parin kolmen skootterin rypäs on huoltovarmempi, ja saattavatpa jopa kustannukset aleta kun majapaikkoja hommataan kimpassa. Tarvikepuoleen lisään itselleni vararenkaan/paikkauspullon ja varalle myös bensaa ja tilkan öljyä. Sittenpä ei tarvitse niiden tilanteesta olla niin huolissaan.

Minulla on unelma. Se vielä jäi toteuttamatta. Olisi kiva ajaa Vespalla Italiaan. Kesäni teema oli Vespalla Veronaan, mutta pääsin nyt vain köyhän miehen Pariisiin. Olenko pettynyt? No en. Minun Veronani oli tällä kertaa Liettuassa. Se riitti. Jano lähti mutta nälkä jäi. Parhaita ovat ne unelmat, jotka saavat vielä elää.

KATTO PÄÄN PÄÄLLE - DAY FIVE

Vuoden 2011 Baltian kierroksellani viivyin eniten Liettuassa. Se oli hinnaltaan halvin. Myös majapaikan etsinnässä Liettua osoittautui ainakin tällä reissulla kaikkein helpoimmaksi.

Ensimmäisenä päivänä olin ajanut Viron läpi Riikaan. Ilma oli hmm... kostea, ja halusin sisätiloihin nukkumaan. Yleensäkin majoitun hotellissa/motellissa/hostellissa/vierasmajassa tms kun olen tien päällä ja teltta tarvikkeineen on mukana vain varalla. Riikassa vanhan kaupungin liepeillä oli useita majoitusvaihtoehtoja, mutta suuri osa oli jo täynnä klo 17 aikoihin. hintataso suuressa kaupungissa ei myöskään ollut mikään erityisen halpa: useimmat single roomit olivat 55-75 euron välillä.

Viesbutis markkeeraa hotellia. Klaipeda.

Toisena päivänä ajoin illalla Liettuan Klaipedaan, ja nettijärjestelmien ennustuksista huolimatta löysin sieltäkin melko helposti yösijan. Tämä siitä huolimatta, että kaupungissa oli samaan aikaan 100 000 vieraan pippalot. Kaksi peräkkäistä yötä kertoo paljon hintavaihteluista: neljän tähden hotelli oli kolme euroa kalliimpi kuin halpa, elämää nähnyt venäläishenkinen vaihtoehto. Aina kannattaa siis vertailla.

Väylä vieraskodin pihaan oli haastava.

Reissuni neljännen ja viidennen yön asuin vierasmajoissa. Liettuassa en ollut selvittänyt etukäteen tarjontaa, mutta Joniskis nimisessä pikkukaupungissa oli selkeä opaste tien poskessa, ja sieltä se unipaikka löytyi. Viidennen yön majoituksen soitin ennakkoon Viron Viljandista. Sekin oli vierasmaja ja tasoltaan vielä liettualaistakin parempi. Ainoa ongelma sen kohdalla tuli sitoutumisessa, koska yli sadan kilometrin harhaanajon jälkeen olisin ehkä voinut yöpyä vähän lähempänäkin. Kaikessa on siis puolensa: ennalta varattu on varma, mutta myöhään päätetyssä on oma vapautensa.

Vespaa ei mielellään jätä yöksi kadulle. Kysyn siksi aina paikkaa myös ajopelille. Riikassa se oli alkupuheiden mukaan maksullinen, mutta lopulta jotenkin järjestyi ilmainen "safe place" hotellin sisäpihalta. Klaipedassa löytyi myös turvallinen paikka hotellinhenkilökunnan valvovien silmien alta. Venäläishenkisen hotellin henkilökunta kyllä nukkui aulan sohvalla, kun tulin myöhään kyliltä... Minulla on Vespassani kuitenkin hälytin ja levyjarrulukko. Ja vakuutus :)
Vespa herättää hyvää tuulta, ja sille tuntuu löytyvän helpommin yöpaikka kuin moottoripyörälle. Joniskisin vieraskodin puutarhasta poistettiin kukat ja pyykit ja pyykkitelineet. Portti aukaistiin ja menopelini opastettiin kapeaa kujaa pitkin takapihalle. Olin otettu.

Joniskis ja kaupan kalatiski. Tuore karppi tarjouksessa.

Sama ennakkoluulottomuus hinnoissa pätee myös ruokapaikan valinnassa. Terassit ovat kesällä viihtyisiä ja niissä ruoka on hyvää. hinta on ehkä kolmannes Suomen hinnoista. Silti aina kannattaa käväistä myös katsomassa mitä kaupoissa on tarjolla. Ja voihan sieltä ostaa evästä itselleen illaksi.

MAASEUTUMATKAILUA UMMIKKONA - DAY FOUR

Liettua Maizenai. Köyhän miehen Eiffel.

En ole mikään himomatkailija. Monet hienot kohteet ovat kohdallani kiertämättä, mutta minua kiehtookin enemmän katsella millä tavalla ihmiset muualla maailmassa elävät. Vanhoja kaupunkeja on monessa paikassa, mutta jotenkin niistä on onnistuttu tekemään turistirysiä, joihin en enää suunnattomasti ihastu. Olen myös käynyt monessa hienossa museossa ja restauroidussa linnassa tms. Ne toki kiehtovat tavallansa, mutta eivät ole enää retkilläni mikään välttämättömyys. Olen ihastunut enemmän alkuperäiskansojen elämään.
Baltian kierrokseni jälkimmäinen osa painottui vielä alkumatkaakin enemmän pikkuteille. Tavoite on tunnistaa kartasta kestopäällystetiet, joita pitkin pääsee sulavasti siirtymään isosta taajamasta toiseen. Ja jossa kuitenkin näkee matkalla pieniä kyliä ja maalaismaisemaa. Liettuan kartassa on tiet vedetty suurpiirteisesti pitkinä suorina viivoina kylien välille. Ja minkälaisia ne ovat sitten luonnossa? No ne ovat pitkiä suoria :D

Haikara on pelottavan suuri lintu. Tässä lapsia.

 Maaseutumatkailu voi olla Baltiassa motoristille joskus melko tuskaista.Varjostavia puita löytyy ehkä Virosta parhaiten, mutta Latviassa on vähemmän ja Liettuassa Vespa sai viilettää välillä kymmeniä kilometrejä ilman varjon hiventäkään. Onneksi tällä reissulla keli oli peltoajeluun sopiva, lämpöasteet 20-25 asteen välillä. Sain rauhassa katsella pellolla päivystäviä haikaroita, hevoskyydin kuljettamaa heinäkuormaa ja pihoihin kaivettuja viilentäviä lampia. Teknisiin ongelmiin piti varautua sen verran erityisesti, että lisäsin kuormassani juomavesivarantoa: muutaman kilometrin kävely ilman nesteytystä voisi olla vaikea paikka. Noh, teknisiä ongelmia minulle ei tullut.

Aina ei voi arvata teiden kuntoa. Aina voi muuttaa suuntaa.

Teiden kunto on usein arvoitus. Kahdesti osuin reitille, jonka olin arvioinut kestopäällystetieksi, mutta joka olikin sitten sirote tai sorapintainen. Onneksi ne olivat suhteellisen tasaisia ja kovapintaisia. eikä satanut. Pari kertaa tien kunto oli muuten luokattoman huono - ja esimerkiksi yksi tie oli murentunut yli metrin leveydeltä molemmista reunoistaan. Mutta siinäkin keskeltä löytyi vielä ajokuntoinen kannas, jota pystyin hyösyntämään. Joten nou hätä. Kävi kyllä mielessä, että vararengas tai paikkupullo olisi hyvä retkivaruste :)

Ennen valkoista taloa menee päätie...

Oman mausteensa kylämatkailuun tuo asiointi paikallisen väestön kanssa. Englanti tai saksa eivät ole kieliä, joita he ymmärtävät. Yllättäen eivät osanneet suomeakaan. Minä itse osaan venäjää seitsemän sanaa, jotka eivät olleet käyttökelpoisia. Kyläbaarissa tilasin ateriani piirtämällä - ranskalaisia ja makkaraa sain tilauksen mukaan. Ja runsaan salaatin. Hinnat erityisesti Liettuassa olivat selvästi Suomen hintoja alhaisempia: ruoka-annos puolen litran vissyllä maksoi kesällä 2011 noin kolme euroa.

Ihmiset olivat silti ystävällisiä. Vähän heitä kummastutti maaseutua viilettävä Vespa, mutta mielellään he tulivat keskustelemaan ja kyselemään faktoja sekä kertomaan elämästään. Tai näin tulkitsin: kieltä en ymmärtänyt. Olo oli kuin elokuvassa Käki, jossa venäläinen, suomalainen ja saamelainen kohtaavat sodassa ja purkavat toisilleen sydäntään. Kukaan ei ymmärrä toisen puhetta, mutta kaikki tulevat kuulluiksi. Niinpä minäkin kuuntelin monet tarinat reissuni aikana.

Onko maaseudulla ajelu turvatonta? Niin en ole kokenut. Olen motoristikaudellani ajellut myös Puolan maaseutua, ja vain kerran kohdannut ryöstäjän matkallani. Siinäkin oli kyseessä neidonryöstö puolalaisissa häissä. Mutta maaseudulla olen nähnyt myös monet hääseurueet ja juhlat ja monet hautajaiset sekä iloisia ihmisiä, jotka tyytyvät vähään. Oikeaa elämää. Suosittelen.

LASIN TAKANA LIETTUA - DAY TWO TO THREE

Minun tapani suunnitella reittejä on aika hmmm... väljä. Lomalla ei ole tavoitteita, ja näin ollen arvostan reitilläni enemmän sateettomuutta kuin kilometritehtailua. Siitä syystä en ajanutkaan toisena ajopäivänäni tukka suorana Puolaan, vaan etenin ensin rauhallisemmin Siauliaihin, josta olin kotijoukoilta saanut hyvän vinkin: ristikukkula.

Risti poikineen.

Yllätyksekseni löysin Riikasta ulos kuin tyhjää vaan. Googlemapsiin tekemässäni koereitissä olin ihmetellyt parin risteyksen muotoa, mutta U-käännökset ja vempautukset opin ymmärtämään kun ne tulivat kohdalle. Navigaattoria en käyttänyt (pohjoismaiden kartat eivät palvele Latviassa ja Liettuassa), mutta olin ostanut halpiskirjakaupasta Baltian maan jättikartan, joka oli hyvänä tukena reitin suunnittelussa.

Liettuassa Ristikukkula sijaitsee noin 15 km Siauliain keskustasta pohjoiseen keskellä peltoa. Tiekyltit eivät ole kovin informatiivisia näin muun maalaiselle, mutta minä olin painanut mieleeni sanat Si-Auli-Ai ja Kryzius ja Kalnas. Ajattelin että joku niistä toimisi ja niin tekikin. Se oli hieno paikka! Sinne mentäessä vasemmalla on maksullinen pysäköinti, mutta ei sinne moni mennyt. Siellä olisi ollut matkamuistoja. Minä parkkeerasin tien varteen muiden joukkoon. Ei kaikkia kylttejä tartte ymmärtää.

Ristikukkulalla on satatuhatta ristiä - ehkä - faktat löydätte varmaan itsekin googlettamalla netistä. Kannattaa hakea. Paljon isompi paikka kuin kuvittelin. Olin siellä lauantaipäivänä, jolloin mm. hääseurueet kävivät kartuttamassa ristimäärää omilla risteillään, joilla haettiin siunausta tuleville vuosille.

Kukkulavierailun jälkeen ajoin kaupungin keskustaan ja muistin miksi Liettua on niiiiiin kiva paikka. Broilerfile ranskalaisilla ja runsaalla salaatilla siistissä terassiravintolassa ja ruokajuomana kivennäisvesi - - se maksoi noin viisi euroa!! Lisäksi ilmaisia WLAN-yhteyksiä oli kaikkialla. Baareissa, ravintoloissa, hotelleissa, huoltoasemilla (ei nyt ihan korpikioskeilla) jne. Älypuhelinmaailman mekaksi pitäisi nimetä Liettua!!!

Terassin WLANissa suunnittelin loppupäivän reitit. Säätutka näytti Puolan ja Kaunasin suunnalla sadetta. kostutin sormeni huulieni välissä, nostin sen pystyyn ja tunnustelin tuulen suuntaa. Niin ja vilkaisin netistä sadetutkaa vielä kerran. Otin suunnaksi lännen ja kohteeksi Klaipedan. päätin poistua samalla pääteiltä ja siirryin maalaismaisemiin. Hyvästi rekkaliikenne ja koheltavat ökyautoilijat. Matkaa Klaipedaan taitoin 20-30 kilometrin stinteissä - ja meno muuttui mukavaksi. Matkalla näin mm. kuinka hevospeli on yhä käyttökelpoinen heinähommissa.

Erämaan keidas. Sulo Vilenin salattu tytär?

Liettuassa ja Latviassa en nähnyt bensa-automaatteja oikeastaan lainkaan. Sulo Vilenejä sen sijaan oli aina siellä täällä. Ainakin päiväsaikaan viinaa ja bensaa sai riittävästi kun oli valppaana. Bensa luonnollisesti paljon halvempaa kuin Suomessa. Niin ja viina kai kanssa. Tankkauspaikat ovat kuitenkin joskus harvassa kun Vespan toimintasäde on kuitenkin aika vaatimaton. Bensavalo paloi reissussani kerran, ja sekin vähän pelästytti.

Meripäivien ainoa paatti?

Illaksi ehdin Klaipedaan. Siellä oli Sea Festival, jonka olemassa olosta hotellini venäläinen emäntä ei muka tiennyt mitään. Hotelli oli sellainen hieman epäsiisti ja hinta 55 euron luokkaa, jolloin telttaa en siis käytä. Vaikka kunto olikin välttävä - "hotellilla". Sea festivalissa oli yli 100 000 vierasta, ja koska ilmapiiri oli mukava niin päätin jäädä sinne kahdeksi päiväksi. Toisen yön nukuin neljän tähden hotellissa, joka maksoi kolme euroa enemmän. Siellä oli myös vartioitu parkkitalo Vespalle. Välipäivänä kävin läheisessä luonnonpuistosaaressa uimassa ja syömässä hyvin. Ilma oli kaunis ja ilmapiiri leppoisa. Englantia puhuivat baareissa ja hotelleissa ja ravintoloissa - mutta vain työntekijät. Tavallinen kansa puhuu sikäläistä kieltä tahi venäjää.

Illalla olin muuten yhdessä jazzbaarissa. Pääsin saatillekin. Yksi mummu oli tullut katsomaan kun poika tai pojanpoika oli siellä soittamassa. 101-vuotiaan jalat väsyivät niin talutin sen kotia kohti ....

HIGH WAY IS MY WAY? DAY ONE

Baltiankierrokseni kesällä 2011 ajoittui epävakaan sään aikaan. Olin siirtänyt lähtöni aikaiseen aamuun, ja heräsin aamulla klo 4.30 armottomaan kaatosateen kohinaan. Olin varma, että kastun täydellisesti jo ajaessani Hämeenlinnasta Helsinkiin auringon noustessa vaan toisin kävi: pääsin kuivana laivaan.

Ukkos- ja saderintamat piiskasivat Viron pohjoisrannikkoa, mutta jotenkin onnistuin luovimaan Via Balticaa sateettomassa säässä aina Riikaan saakka. Siellä "mokkatakkimies" (laivalla isojen motoristimiesten antama lempinimi :D ) oppi ymmärtämään, miksi oikea ajoasu on joskus paikallaan. Ukkos/sadekuuro tulla ryöpsähti juuri silloin, kun seisoin liikennevaloissa - mitään ei ollut tehtävissä. Paitsi hymyn hyydyttäminen. Olin ajanut yli 400 km päivän aikana tuurilla kuivin jaloin - viimeiset 14 km sitten huonommalla tuurilla.

Teiden kunto Via Balticassa ei ollut mieleeni. Paikoin "ura" on tosi kaunis nimitys tien profiilille - vespamiehen näkökulmasta kyse on enemmän "vako"-profiilista. Urien välissä on nimittäin paikoittain selkeä harjanne, johon 12 tuumaisella renkaalla ei ole ilo osua. Varsinkin Latvialaiset autoilijat koheltavat menemään reippaanlaisesti, ja hamuavat kaksipyöräisen viereen kyttäämään ohituspaikkaa seuraavasta. Juuri näiden vakojen vuoksi en aina ollut kovin innostunut muuttamaan omaa ajolinjaani hyväksi havaitsemastani kohdasta toisaalle. Riitaa en kuitenkaan haastanut. Kuulin muualta, että sadekelillä ajolinjan valinnalle lisähaasteen tuo uriin jäävä vesi. Ymmärrän yskän.

Latvia. Välillä voi rauhoittua ja kuunnella meren kohinaa.

Virossa tie on leveää ja maaseutumaista. Siinä oli ilo ajella, jos tykkää leveästä ja maaseutumaisesta tiestä. Latviassa tien reunat ovat rehevämpiä, ja päällimäiseksi mielikuvaksi jäi liikennemerkkiviidakko, josta hämäläispoika ehti hädin tuskin lukea puolet ennen kun päätökset oli jo tehty. Riikaa lähestyttäessä on moottoritien pätkä ja kaupunkiliikenne alkaa jo varhain.

Ehkä johtui sateen uhasta - toteutuneesta - tai jostain muusta, mutta ajaessani oli tunne etten osu Riikan keskustaan ikinä. Löysin kuitenkin vanhaan kaupunkiin, josta etsin itselleni hotellista yösijan. Hinnat vaihtelivat 55-75 euron välillä, ja yleisilme pikkuhotelleissa oli ihan siisti. Hostellit eivät juuri hotelleista eronneet, mutta niissä ei ollut vapaita paikkoja. Vespalle ei mikään majatalo luvannut yösijaa muualta kuin kunnallisesta parkkitalosta (10 latia), mutta kun olin majoittunut, niin oman hotellini portsari kävi sanomassa että hänellä voisi olla paikka. Kun tuo onkin noin pieni ja sievä. Eikä mikään machopyörä. Sain ajaa Vespani hotellin sisäpihalle keittiön ikkunan alle, ja siinä se lepäsi hamaan seuraavaan aamuun asti.

Minun Vespani yöpyi peiton alla. Varashälyttimet kytkettynä. Ja levyjarrulukko paikalleen asennettuna. Hätävarjelun liioitteluako? En tiedä. Ainakin ajoin omalla Vespallani koko matkan.

BALTIAN VESPAVÄYLILLE

Tausta minulla on aikuisiässä aloitetussa motoristiharrastuksessa. Tai motorismi, koska en harrasta motoristeja vaan moottoripyöriä. Ja niissäkin tein kesällä 2010 valintani: vaihdoin ison matkapyörän Vespaan. Pienemmät kulut, kevyempi käsiteltävyys ja hitusen hauskempaa. Enempikin sain kun halusin.

Matkan valmistelu oli loppuviimeksi aika vaatimatonta. Koska Vespallani oli ohjekirjan mukaan variaattoriremmin vaihto 500 km päässä, niin sen päätin vaihtaa ennen lähtöäni. Samoin uusia kuluneen takarenkaan, jonka irroitus tuli ajankohtaisesti vielä toistamiseenkin juuri ennen lähtöä renkaan venttiilin katkettua. Tulipa treenattua. Huoltovimman ollessa päällä päätin vielä puhdistaa ja öljytä ilmansuodattimen ennen lähtöä. Ja tankata. Ja siinä se sitten olikin. Perushuollettu menopeli täynnä menohalua ja menovettä valmiina. Ja kuski koreana.

Vespa pakattuna ja valmiina laivaukseen.

Varusteet olin pohtinut etukäteen. Teltta ja makuupussi löysivät paikkansa etutelineeltä. Hätämajoitteena toimimisen lisäksi niiden tehtävä on tasapainottaa kuormaa. Etutelineen tavarat sijoitin mustaan, suomalaiskansalliseen lepattavaan jätesäkkiin - seuraavalle reissulle keksin kyllä jonkun näppärämmän pakkauksen: batman-style Vespa ei ehkä ole se mitä uljaalta mustaltani odotan. Moottoripyöräreissuissa olin jo oppinut, että pakattu ajopeli on helposti taka- ja yläpainoinen. Siispä tietoisesti pakkasin kuormani niin keskelle ja alas Vespaa kuin mahdollista.

Satulan alle sijoitin Vespan yöpeitteen ja ilmatäytteisen makuualustan sekä työkalut. Työkaluja otin mukaan hieman normaalia enemmän mukaan, koska olin nyt liikkeellä yksin. Pieniä hylsyjä, 13-, 15- ja 17 mm lenkkiavaimet, kuusiokoloavaimia 2 kpl, ja torx-kärki, joka sopi hankkimaani minihylsysarjaan. Jakoavain ja muutamia muita perus ruuvikärkiä. Niin ja eristysnauhaa. Yhdet pihditkin. Ajattelin kuitenkin, että vian osuessa kohdalle olen mahdollisimman omavarainen: ennakoin kielimuuria etelään ajaessani.

Laukut rajoitin kahteen. KAPPAn putkimallinen oli ns. hotellipakkaus, jossa ovat vaihtovaatteeni, pesuvermeet yms. ja lisäksi sen päätytaskuun mahtuvat sadevarusteet. Sadesuojalla varustetun putkilaukun kiinnitin takamatkustajan paikalle kahdella mustekalalla, jotta se olisi helppo irrottaa tankkauksen ajaksi.

Takalootaan sijoitin motoristikaudelta jääneen tankkilaukun, joka malliltaan on käytännöllinen, ja jonka voisin ottaa tauolla mukaani, kun halusin sijoittaa kypäräni takapoksiin. Arvoesineiden lisäksi säilytän tankkilaukussa sellaisia varusteita, joita kuvittelen tarvitsevani päivän aikana (kartat, kamerat, juomapullot jne). Vespan takapoksi on sen verran tilava, että sinne jäi vielä ylimääräistäkin tilaa käytettäväksi tarvittaessa matkan aikana.

Ajovarustevalinta oli kohdallani epäonnistunut. Päätin, että pärjään nahkatakilla ja farkuilla enkä raahaa mukanani moottoripyöräilystä tuttua raskaampaa ajopukua. No mokkatakkimiehen seikkaillessa mieli muuttui: tuulessa ja sateessa kaipasin parempaa ajoasua - ensi kerralla sellainen on matkassa. Nyt ajokelit vaihtelivat 20-25 asteen välillä... jos mittarissa on 30 astetta niin mieli voisi olla toinen. Sadeasu minulla toki oli mukana, mutta sekin sellainen kevyehkö, jonka kuvittelin riittävän vespamiehen matkaan. Se kyllä toimi niin hyvin kuin odotinkin - -jos ehdin sen ylleni vaihtaa :D

Seikkailu voi alkaa.

Harkinnassa minulla oli vielä ottaa mukaan 2-3 dl moottoriöljyä pahan päivän varalle sekä litra bensaa. En kuitenkaan niitä ottanut, kun ajattelin että haisevat kuitenkin ajovarusteiden seassa. Jälkeen päin ajateltuna olisivat ehkä vähentäneet niskajännitystä - erityisesti se varabensa. Vararengaskin voisi olla kiva, tai ainakin sellainen vaahtospraypaikkauspullo on varmaan hyötyvaruste silloin, kun seikkailee Baltiassa. Baltian kokemukseni vuodatan blogini seuraavassa osassa.