Mutta onko siinä ajelussa järkeä? Yhdessä päivässä ajoin 340 kilometriä ja poltin polttoainetta ihan vain hupitarkoitusessa toistakymmentä litraa. Paljonko mahtoi sademetsää mennä sivutuotteena? Hmm. Tuhosinko jälkipolvilta mahdollisuuden elämään? Entä toisinpäin: olisiko pitänyt autoilla niin bensakauppias ei tulevaisuudessa kärsisi nälkää? Tein sitten niin tai näin niin väärin menee.
Mitä sillä kympin bensalitran hinnalla saisi. Hmm. Sillä saisi kahdeksan kupillista kahvia, kun valitsee kahvipaikkansa tarkoin. Mutta närästäähän jo sellainen kahvinjuonti. Rennietä joutuisin ostamaan ja sen foliopakkaus on taas vaikeasti hävitettävää jätettä muovikuplineen. Ei siis yhtään parempi vaihtoehto. Päinvastoin: kokoontuva skootteririvistö poisti närästyksen suurelta joukolta turkulaisia.
Kymmenen bensalitran hinnalla olisin voinut tukea kaivon rakentamista afrikan janoisille. Varmaan niin. Mutta tämän piskuisen summan välittämiseksi pitää ylläpitää pankki-ja sähköverkostoa, joka nielee leijonan osan lahjoituksestani. Ja järjestötkin nielevät osansa - kaivorahat kuivuisivat matkalla. Sitäpaitsi kaivoavustukseen minulla on kyllä varaa ilman että juuri vespailusta pihistän.
Olisinko voinut käyttää rahani joukkoliikenteeseen. Hmmm. Toki. Viidellätoista eurolla olisin voinut mennä melkein Helsinkiin Hämeenlinnasta. Ja jäädä sinne. Nyt olisin Järvenpäässä kerjäämässä romanijonossa rahaa kotimatkaa varten. Kasvihuonepäästöihin sillä olisi ollut sitäpaitsi myös haitallista vaikutusta, jos käyttämäni juna ei olisi ollut täpötäynnä. Pitää muistaa että juna nielee otsonikerrosta silloinkin kun siellä on vähäinen määrä matkustajia. Samoin linja-auto. Vespa ei pyydä levätessään mitään.
Onhan näitä vaihtoehtoja. Suklaata jos olisin syönyt niin lihoisin muodottomaksi. Rommipullosta olisin tullut humalaan ja riidellyt naapureiden kanssa. Sijottamalla laivaristeilyyn olisi piskuinen summani ollut vasta käsiraha. Vaan mitä sitten oikeastaan sain?
Pitäisikö saamapuolikin mitata rahassa? Jos sain vaikka vespailusta hyvän olon, niin eikö se ole osa mielenterveyttä? Silloin kuluni olivat reilu 15 euroa, mutta säästöpuolelle kertyi lunastamatta jäänyt psykiatri-istuntojen sarja. Ei myöskään avohoitojen sarjaa - ei ainakaan ympäristöahdistuksen vuoksi. Toisaalta vespalla ajelu tuotti reipasta mieltä niin, että palattuani töihin sorvin ääreen olin aikaisempaa motivoituneempi ja tehokkaampi. Ehkä työn tuoksinassa - alastahan se riippuu - pelastin maailmaa köyhyydeltä ja edesautoin sademetsän suojelua oletettua enemmän.
Jatkossakin teen vespalenkkini hyvillä mielin. Tuotan sillä itselleni hyvää mieltä. Kuten oikeatkin urheilijat sanovat: katsotaan kuinka pitkälle se riittää. Toivotaan että pitkälle.
- Posted using BlogPress from my iPad
