KANSALLISET KATEISSA

Itä-Suomen kierros siis jatkui kohti Ilomantsia, jonne pääsin kuin pääsinkin kaiken jännityksen jälkeen. Ilomantsi näytti äkkiseltään melko kuolleelta kylältä. Raitilla oli tilaa ja katsastamillani majapaikoilla oli raukea tunnelma. Päädyin maatilamajoitukseen, joka lupasi lämmittää saunan - se täällä kertaa ratkaisi valinnan. Itse majoitustila sopisi hyvin TV-sarjan "Tehoneliöt kuntoon" mannekiiniksi. Maalaisromantiikkaa kaikki tyynni, joten se annetaan anteeksi.

Kansallismaiseman näkökulmasta bongattavana oli Itä-Suomen/Ilomantsin vaarakylät. Vaarakylillä tarkoitetaan kivikkoisten mäkien, vaarojen laella olevaa asutusta, jossa talouskeskukset sijaitsevat yksikseen tai ryhmissä pienten peltoalueiden yhteydessä yleensä vaarojen laeilla.

Skootterilla ajellessa oli maisemamielessä ongelmallista se, että kun tie kulki lähes vaaran laella, niin se asutus oli vastakkaisella puolella. Etsin kuvakulmaa, jossa maalaistalo olisi kuvassani etualalla ja sen takaa aukeaa jylhä vaaramaisema. Mielellään usvan peittämä pelto, kuin Kätkäläinen elokuvassa. En löytänyt.

Löysin sen sijaan tsasounan ja se sijaitsi toki eräässä vaarakylässä eli Heinävaarassa. Siispä kuvasin Tsasounan koko kylän symbolina.

Vaarakylissä minua viehätti etukäteen vaaramaisemien lisäksi alueen tiestö. Jo edellä mainitussa Kätkäläisessä kuvitteellisessa Kätkävaarassa on viehättävä kohtaus, jonka olisin halunnut taltioida myös itseni esittämänä. Kyselin missä olisi tämä maisema, mutta kukaan ei osannut varmaksi sanoa. Youtubesta löytyy koko Kätkäläinen elokuva LINKKI ja suosittelen sen katsomaan - suosikkikohtaukseni alkaa kohdasta 1:15:40, jossa Kätkävaaran isäntä saapuu kammariin emäntänsä lohdutettavaksi epäonnistuneiden marjakauppojen jälkeen. Huikea hyvän mielen pätkä jonka niin tahtoisin elää uudelleen!!

No minun matkani jatkui Joensuun kautta Kolille. Kolin maisemia olen ihaillut monesti kotini seinällä olevassa taulussa ja odotukset olivat korkealla - kuten hotellikin, jonka pihan sivuitse turistivirta kiipeää Kolin laelle katsomaan käkkärämäntyjä. Sieluni silmin näin sen kapean polun jota pitkin kompuroin, mutta mitä vielä: Puolet matkasta mentiin valtavalla hissillä!!! Teollistunutta maisemaa oli tyrkyllä, koska toki siellä maisemakin oli. Maisema on aina yhtä hieno ja näkemisen arvoinen... minua jäi silti harmittamaan hissin kolinat kun jotain alkukantaista olin lähtenyt bongaamaan.

Olen vieraillut useassa kansallispuistossa ja niissä törmännyt turistivirtojen aiheuttamaan ongelmaan: kulumiseen. Useinkin on käynyt niin, että odottaa näkevänsä korpea ja kuulevansa kuuluisaa korpien kuiskintaa, mutta vastassa onkin aikaisempien kävijöiden talloma viisi metriä leveä polku. Mutta itsepä olen minäkin polkuja tallomassa. Kai viimeiseen asti. Silti hissi tyrmistytti. Kukahan maalaa siitä taulun ja antaa nimeksi Koli? Vai onko sen nimi "Kolin"?

Mutta annamme matkan jatkua ja kumin laulaa. Vielä oli yksi kansallismaisemakohde jäljellä: Väisälänmäki. Siitä en tiennyt mitään eikä odotuksetkaan olleet korkealla.
Juuan ABC:lla poikkesin syömään. Kun palasin Vespani luo niin kolmissakymmenissä oleva pariskunta riensi luokseni innoissaan juttelemaan --- niinpä... taas kerran... oranssista Vespastani. Kuulemma itsekin haaveilivat e h k ä jos joskus on tilaisuus niin samanlaisesta.

Keskustelu alkoi mukavasti, kun kysyivät että olinko sattunut liikkumaan aikaisemmin samana päivänä Joensuussa, jossa olivat nähneet saman värisen Vespan kauempaa. Hehe - -taitaa olla Itä-Suomi melko rauhallista seutua.... koska olinhan se tosiaan minä ollut :)

Väisälänmäki Lapinlahdella oli monella tapaa Kolin vastakohta - hyvässä ja pahassa. Aluetta kiertävä luontopolku oli hoitamaton.... hetkinen... taisin äsken moittia Kolia kun oli liian hoidettu. Taitaa vika lopulta olla minussa. Luontopolun piti olla kaksi kilometriä, mutta varmaan ajovarusteiden vuoksi se tuntui kuudelta kilometriltä kun sen ympäri kävelin. Niittyä oli ja metsikköä, pusikkoa ja opaskylttejä, joista osa oli huonossa kunnossa. Ja tämä ei ole muuten vaarakylä vaan pohjois-savolainen mäkikyläasutus. Tömpäre siis vissiin vaan pienempi.

Väisälänmäellä on kivaa se, että siellä laidunnetaan karjaa, jotta niityt pysyvät alkuperäiskunnossa. Viehättävästi naapuritalon poika kävi ylpeänä suorastaan kertomassa, että se on heidän isä kun sitä karjaa siinä pitää. Ja karjan iltatoimet konkretisoivat mukavasti minunkin kiirettäni, kun elukat laskettiin tien poikki toiselle niitylle --- minä sain odottaa vuoroani ja tarkkailla märehtimisen ihanuutta ainakin vartin. Ja miettiä että millaista se onkaan se vaalikarja. Tämä oli myös vaalikuoro.

Kello oli jo paljon, kun ajokierrokseni tämän erän päätin mökilleni Viitasaarella. Loppumatkasta alkoi jo väsyttää, eikä tilannetta suinkaan helpottanut kohtaamani ihailijat. Kaveripyyntöjä tuli visiiri täyteen niin että kopina kuului, mutten avannut luukkuja kenellekään. En jaksanut.

MAISEMIA METSÄSTÄMÄSSÄ

Tämä kirjoitus liittyy jo vuosia kestäneeseen harrastukseeni: Kansallismaisemien bongaus. Itä-Suomeen suuntautuneella täsmäiskulla olikin maisemamielessä kiikarissa suuret kalat: Punkaharju, Savonlinna/Olavinlinna, Ilomantsin vaarakylät ja Koli. Palanpainikkeeksi ajattelin kotimatkalle vielä bongata Väisälänmäen, jos sattusi reitin varrelle. Eli vinkeä viisikko.

Aloitin maisembongaukseni Simpeleeltä. Oli nimittäin ihan pakko käydä katsomassa se paikka, missä Pendolinot pysähtyvät kun kotikylässäni Hämeenlinnassa ne eivät pysähdy. Ja mitä siellä näin? No en mitään. Kielteistä asennettani helpotti se, että veturinkuljettajat olivat kyseisenä päivänä lakossa. Mutta tuskin se paljon kuvaa muutti

Mutta ainahan sitä on vastassa yllätyksiä. Joskus (ja yleensä) ne ovat hyviä. Vauhtini tyssäsi heti alkuunsa, kun kohdalle sattui Parikkalan patsaspuisto. Ei varsinainen matkakohteeni mutta mukava tuttavuus ja aikatauluni sekoittaja. Aikaa kului kun kiertelin katsomassa patsaita ja pujottelin jalkamiehenä patsaiden lomassa. Ja napsin valokuvia.


Tähän taukoon sisältyy myös opetus: muista olla tarkkana. Ja ei - en jäänyt rekan alle. Vaan kun jatkoin tuolta stopilta matkaani niin kypäräpuhelimeni ilmoitti että "connection disconnect". Kun pysähdyin paikantamaan syytä (kännykän akku loppu tai jotain) niin en löytänyt koko puhelinta. Olin epähuomiossa unohtanut sen ajokkini takapenkkiläisen paikalle ja eipä se mokoma pysynyt vauhdissa mukana. Onneksi Parikkalan penkat ovat pehmeitä ja puhelin löytyi hiekkakentältä. Tuo toinen kuva on hakureissulta. Mietin peiliin katsoessani että ehkä nuo patsaat ei sittenkään hurranneet ohimarssiani vaan enemminkin varoittelivat pudonneesta kännykästä.

Ja matka jatkui ja kävin honkien kimppuun - eli Punkaharju oli seuraava kohde. Siellä kuluikin tovi, kun halusin luonnonkauniin harjumaiseman tallentaa mieleni lisäksi myös valokuviin ja videoon. Niinpä ajoin harjua edestakaisin ainakin kolme kertaa. Kuvia toki sain mutta varsinainen JackPot jäi puuttumaan. Mutta on se vaan niin kaunis. Tässä pari otosta.

Maisema oli niin kaunis, että siellä nyt aikaa olisi saanut kulutettua kuin paljon tahansa.  Eväät olisi hyvä olla matkassa ja motoristipukua kevyempi asuste. Ja kun listaa jatkaa niin onkivehkeetkään ei olisi pahasta ja aikaa viikko. Huomasin muuten että muutkin sitä harjua ajelivat edestakasin. Ja kun vieressä kulki junarata niin näin kun siinä puksutti huoltoveturi... vaikka oli se lakkopäivä. Siitäs saivat simpeleläiset!!!

Minun harrastukseni harjulla oli videokuvaus. En saanut sitä parasta otosta mutta jotain näet tästä VIDEOLINKISTÄ.

Ja koska päivää oli vielä jäljellä niin matka jahtui kohti Savonlinnaa ja Olavinlinnaa. Ja samalla jatkui sarja Suljettu Suomi: itse linnaan en päässyt kun se oli suljettu yksityistilaisuuden vuoksi. Mutta mitä sitä suremaan kun olen siellä käynyt aikaisemmin ja nytkin sain otettua näyttävät otokset Vespasta linnan äärellä rannan puolelta. Mietin kylläkin että onneksi olen vain Hämeenlinnasta.... tokiolaisena harmitus saattaisi olla suurempi.

Mutta savonlinnasta alkoi oikea maratontaival kun suuntasin kohti Ilomantsia. Olin päättänyt että se on seuraava yöpaikkani ja matkaa sinne kertyi mukavasti liki 200 km. Matka sinänsä ei ole ongelma, vaan Vespan polttoainetankin pienuus suhteutettuna matkalle osuviin taajamiin. En nimittäin tiennyt lainkaan, missä seuraavan kerran saisin menovettä ajokilleni ja niinpä päätin tankata aina kun se oli mahdollista. Itä-Suomessa harhaan ajo saattoi äkkiä olla kymmeniä kilometrejä ja tosiaankin ABC-ketju hylkää kulkijan kun tarpeeksi syrjään mennään. Jäljelle jää vain osuuskauppa-aate.

On muuten aika hyljätyn oloinen olo silloin, kun tankin viisari laskee esim 1/4 tankkiin ja et tiedä yhtään koska on seuraava huoltoasema edessäsi. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie... ja vain yksinäinen Vespa laulaa. Suomessa on siis todellakin olemassa Ruuhka-Suomen lisäksi myös Harva-Suomi. Niinkuin Janakkalassa sanovat: taajamien lisäksi myös väljämiä.

MÄRKÄ UNI

Ennustus voi joskus pitää paikkansa. Silloinkin kun niin ei haluaisi. Puhun nyt siis sateen ennustamisesta. Ajelin päivänä muutamana Helsinkiin ja ennusteen mukaan keli on koko matkan ajan mainio paitsi paluupäivänäni iltapäivällä sataa. Piti paikkansa.

Uhkaava sadekuuro tai saderintama

Kumma etten tuntenut lainkaan kiitollisuutta meteorologien erinomaisille ennustuksille. Lähtiessäni Helsingistä kohti Hämeenlinnaa tunsin vahingoniloa, koska pilvenhattaraakaan ei näkynyt - ne alkoivat väijyä vasta matkalla. Niinpä ajatukseni alkoi muuttua. Mutta entäs sitten jos sataa? Eihän minua tai Vespaani sokerista ole tehty? Mietin kauniita muistoja sateesta ja keksin niitä kaksi.

Kerran ajoin Tallinnasta Riikaan väistellen sadepilviä ja pääsinkin kuivana perille. Paitsi lähes viimeisissä valoissa kun seisoin vespan kanssa autojonon keskellä ns keskikaistalla... silloin se taivas repesi ja mokkatakkimies sai tuntea mitä rankkasade on. Arvaa harmittiko? No ei harmittanut. Huvitti. Olin näet jo kieleni päällä muotoillut facebookia varten päivityksen meikäpojasta joka kuin heilahtamalla kulki sadekuurojen välissä ja ohitti ne kaikki. Päivitystä ei tullut.

Toinen mukava muisto tulee partiosta ja se on laulu (poimittu Jämsän Jokipartion sivuilta).

OOTKO KULKENUT SÄ SADEPILVEN ALLA

Ootko kulkenut sä sadepilven alla, veden virratessa pitkin vaatteitas?
Ootko lyhentänyt matkaas laulamalla, onko laulu soinut eessäs, takanas?
Onko sulle tuttu ilo toveruuden, jota vaikeudet yhä voimistaa?
Ootko yhteistyöstä saanut innon uuden, joka sateessakin laulamaan sun saa?

Ootko seisonut sä yksin kesäyössä, leirin vaipuessa hiljaa nukkumaan?
Ootko huomannut sä oudon onnentunteen, silloin valtaavan sun mieles kokonaan?
Ootko tuijottanut liekkiin nuotiolla, nähnyt hiljalleen sen tuhkaan hiipuvan?
Ootko tuntenut sä uuden ajatuksen, jostain syvyyksistä sieluus nousevan?

(sävel: Paul Dresser, sanat: Kerttu Juva)

Mukava laulu. Jos et osaa niin opetan sen Sinulle. Siitä saa sateessakin hyvän mielen.

Kierretty sadekuuro tai saderintama

Ai niin. Takaisin Helsingin reissuuni. Kastuinko? No en kastunut. Olin katsonut tarkkaan meteorologien ennustuksen että mistä sateet tulee ja minne ne menee ja valitsin reitin sille alueelle mistä sateet oli jo tulleet. Koukkasin siis selustaan. Mutta muistuipa mukava laulu kuitenkin mieleeni.

Meteorologit on oikeasti eteviä. Oikeita velhoja. Harmi etteivät aina näytä kykyjään.

P.S. Naapurikin oli katsonut sääennusteen ja tiesi ajosuunnitelmastani. Kaikkihan luulevat että ajan mopolla pitkiä taipaleita vaikka tuo onkin 300 kuutioinen. 

- Kastuitko?,  hän kysyi venytellen ja vähän kuin ilkkuen. Sellainen kuuluu vähän kuin tähän lajiin. 

- Olihan siellä paikoin märkää, sanoin. Vaikken oikeasti kastunut. Mutta sellainen kuuluu vähän niinkuin tähän lajiin. Olla arjen sankari. Yksi kaikkien puolesta.

SULJETTU SUOMI - KANSALLISMAISEMIEN BONGAAJAN RISKIT

Olen kiertänyt jo muutaman vuoden ajan Suomea bongaten Kansallismaisemia. Nyt olisi vuorossa Itä-Suomi, joka on omanlaisensa haaste. Itä-Suomi on alue, josta et oikeastaan vahingossa aja läpi vaan sinne pitää lähteä varta vasten. Toisaalta auringonnousun suunnassa on paljon sellaistakin nähtävää, joka eivät kuulu bongauslistaani mutta mikä pitää muuten vain nähdä.

Suunnitelma oli selkeä: 3-4 yötä ja kohteet: Imatrankoski, Punkaharju, Savonlinna, Ilomantsin vaarakylät, Koli ja Väisälänmäki. Tehokasta kuin mikä!! Helppoa kuin heinänteko vaikka elokuu olikin kyseessä. Siispä pakaasit kyytiin ja paanalle!! Vespa vieköön tätä tunnelmaa!!

Vespan kanssa matkatessa mukaan otetaan vain tarpeellinen. Passi on hyvä olla ja hammasharja. Ja teltta kun ihan ei ollut tietoa yöpaikoista. Työkaluja sen verran että jos joku menee rikki niin saan ainakin purettua. Varakanisteriin bensaa, koska normaalisti tankillisella ajettu noin 200 km ei ehkä takaa vielä bensiiniaseman vastaantuloa Korpi-Suomessa. Ajoasuksi valitsen tällä kertaa mallin arktinen: moottoripyörätakki ja -housut. GoreTex. Elokuun pimenevät illat ovat myös viileneviä vaikka pohjoiseen ajettuna pimeän aika onkin lyhyempi.


IMATRAN IMPI

Ensimmäinen etappini oli Imatrankoski. Siispä varasin netin kautta Imatralta hotellin ja lähdin matkaan. Jo heti matkalla törmäsin esteeseen: Salpalinja. Pysäyttää turistin siinä kuin vihollisenkin. Siinä meni tovi kun paseerasin Vespani kivikon keskelle ja tähtäilin sopivia kuvakulmia panssariesteiden keskellä. Ja tunsin olevani osa satavuotiasta Suomea...

Seuraavaa reissua varten opin myös jotain tärkeää ja uutta: pidä navigaattori ajan tasalla ja suunnittele reitti. Minun reittini kulki moottoritien kaltaisia reittejä vaikka tykkään ajella pienempiä väyliä. Täällä kertaa annoin sen itselleni anteeksi koska alkoi tulla ilta ja Vespakin rallatti jotenkin iloisesti. Ja koska tietöitä ja poikkeusreittejä oli niin paljon ja monessa kohden, että pelkäsin pian olevani Äiti Venäjän syleilyssä vaikka sinne en varsinaisesti tähdännyt.

Hotellin olisin voinut valita paremminkin. Imatralla vasta muistin, että jotenkin tämän reissun henkeen olisi sopinut paremmin Imatran Valtionhotelli. No nyt valintani oli toinen --- kävin silti poseeraamassa kuvan tuon kaunokaisen edessä.

"Imatra itsessään ei säväyttänyt kuin sen Imatrankosken osalta". Niin suunnittelin kirjoittavani tähän blogiin kulkiessani yöllä hiljaisessa, suorastaan uneliaassa keskustassa. Olin väärässä. Kun aamulla menin kävelemään Imatrankosken partaalle niin se oli KUIVA!!! Satuin siis bongaamaan koskea juuri silloin kun pato oli remontissa!! Mutta ei se oikeasti haitannut tahtia, koska molemmin puolin koskea on puistoalueet, jossa riittää nähtävää ja kosken jylhät kivikot kuivanakin vakuuttavat mahtavista kuohuista kun aikanaan padot aukeavat. Eli kun menet Imatralle niin varaa aikaa niin näet paljon.

Niinpä kun koski ei kuohunut niin tyydyin retkeilemään koskea reunustavilla puistoalueilla. Ei ole huonojalkaisen hommaa se. Imatran Impikin löytyi kosken kainalosta. Laitan tähän videon sen kuohuista. Siis kosken. Impi on tuo kylmempi tuossa edustalla.

To be continued... jatkanhan minä...