JOKA VANHOJA MUISTAA...

...sillä hyvä mieli ja lämmin olo. Pakkasessakin.

Talvi alkaa olla siinä vaiheessa, että mennään kevättä kohti. Lumen, jään ja pakkasen odotus on vihdoin palkittu ja nyt vain odotetaan kevään ihmettä. Yksi talven riemuista on katsella taaksepäin. Muistella minkälaisia lämpimiä muistoja jäi viime kesästä. Ajaa vielä kerran mielessään ne upeat reissut mieli maisemissa ja kas kummaa - - tässä kesässä ei sada lainkaan!! Ja selata albumeita mielen arkistossa.

Mieleen tuli ensimmäisenä vespareissu kun yhtenä iltana osuin Liettuassa kaupunkiin Klaipeda. Ihmettelin väkimäärää ja lopulta kuulin osuneeni Klaipedan Meripäiville (Sea festival). Sinänsä hassua, koska olin juuri skipannut Kotkan meripäivät samoihin aikoihin. Täällä ne osasivat pitää hauskaa eri tavalla.




Syötiin ja juotiin. Ja naurettiin ja hassuteltiin. Kyllä liettualaiset juhlia osasivat. Facebookin kirjanpidostani poimin huomion että "lentää se laatta liettuan likaltakin..." Ei tosin tältä likalta, joka oli tullut katsomaan poikansa soitantaa jazzklubille. Soittajapojan seitenkymppinen isosisko sanoi että äitinsä olisi sata vuotias. Ei ollut varma. Ja pääsin muuten saatillekin - äidin saatoin kotiin kun sitä huimasi.

Ja toinen ääripää kesälläkin on arki. Hevoset ja heinäkuormat ovat Liettuassa vielä monelle arkea eikä pelkkää kesäteatteria. Tässä kuvassa on pieni kylä Liettuassa, lähellä Latvian rajaa. En muista nimeä, mutta oikeastaan nimen ohella koko kylä vaikutti unohdetulta. Median olivat muistaneet. Makkaran ja ranskalaiset tilasin piirtämällä paperille kuvan tulevasta annoksestani. Tyttö ei hymyillyt, mutta annos oli parempi kuin odotin - siinä oli runsas salaatti runsasrasvaisen makkaran kera. Ja ranskalaiset.

Ristiretkihän se oli. Siauliaissa oli kukkula jossa oli kuulemma sata tuhatta ristiä. Vaikuttava paikka, jossa viivyin varmaan pari tuntia. Sinä aikana ristien määrä lisääntyi ainakin parilla kymmenellä. Liettuassa muuten ei juuri näkynyt Vespaa muilla kuin minulla.

Muualla näki. Keväällä jo olin saanut haistaa euroopan tuulia käydessäni Montreauxissa Sveitsissä. En yhtään ihmettele, miksi siellä on paljon skoottereita. Mikäs tässäkään olisi pujotellessa.

Tämä Vespa oli muuten Tralala-hotellin liepeillä. Leikkimielisesti ajattelin että liekö homojen hommaa. Mutta pelit pitivät puhtaina - siis ajopelit.

Amsterdamikin osui reitilleni vuonna 2011. Siellä sitten jaksan ihailla sitä fillareiden kirjoa. Ja huolettomuutta. Ja kaksipyöräisten isommiltaan hankkimaa kunnioitusta - kun taksikuskitkin tuijottavat peileihin pelonsekaisin tuntein madellessaan kapeilla kaduilla. Ja se vapaus!! Vain taivas on rajana kun rakentelevat ajoneuvoja.

 













Mutta kyllä minä niin mielenikin pahoitin. Myrskytuuli tuli ja kaatoi Vespan. Ei ollut minun, koska olin Damissa jalkamiehenä. Mutta opin tietämään kun sanotaan että suuret tuulet puhaltavat euroopassa. Kyllä siinä talous kaatuu jos Vespakin on noin kevyttä kauraa.