On se vaan hämmästyttävää, kuinka paljon hyvää mieltä ajopelini Black Beauty, uljas musta lulla voi saada aikaan. Kun päivä paistaa ja kromi kiiltää, niin erityisesti iäkkäille ihmisille tulee joulu. Keskellä kesääkin. Eli vanhakin jo nuortuu... jne.
Kun uljaan puna-mustan Vespani kanssa ajelen raitilla ja pistän hetkeksi parkkiin kioskin kulmalle , niin jo pyörii seitsemänkymppisiä pikkupoikia Vespan ympärillä kuin häkkärät. Muistelevat aikoja kun hekin ennen. Mamman kanssa ajeltiin paljonkin, kertovat he. Ja että Vespa oli valkoinen tai oranssi. Pilvisiä päiviä ei ollut, paitsi joskus riiuureissulla sankaritarinoissa. Kun bensa haisi ja ajomatka muuttui kävelymatkaksi. Mutta niitä ei muisteta. Taukopaikalla kuulemani tarinat lämmittävät joka kerta. Niistä huokuvat kauniit muistot. Ja se mamma - hän harmaapäisenä säestää vieressä posket yhä hehkuen.
Vespa yksinkertaisesti vaan on symppis ja herättää siksi kauniita muistoja. Siinä ei ehkä ole sitä tiettyä maskuliinisuutta, mutta siinä on jotain turvallista ja pysyvää. Miettikääpä Vespan mallien kehityskaarta ihan sieltä alkuajoista lähtien - mikä on muuttunut? Niinpä. Väri ja ilmanottoaukkojen paikat. Olisi kiva olla työkseen se markkinamies, joka joka vuosi myy juuri tuon kulkupelin kehitystyön merkittävänä mallimuutoksena. Suorastaan käänteentekevänä uutuutena. Mallina, jonka vuoksi historiaa ei kohta muisteta.
Vespaa en ehkä ensimmäisenä kutsuisi dynaamiseksi ajokiksi. Tai ehkä siinä mielessä, että downshiftaaminen on nyt muotia - ja Vespa teki sen jo 65 vuotta sitten. Vespa ei varsinaisesti myöskään ole konservatiivinen vaan enempi aikansa radikaali: historiasta löytyy nuoruus ja hulluus Vespaksi pukeutuneena juuri kaikissa hulvatonta nuoruutta kuvaavissa vanhoissa valokuvissa tai elokuvissa. Loma Roomassa. Modit, jotka tuunasivat Vespan katukelpoiseksi. Seikkailutarinat ja sankaruudet.
Ehkä se ydin onkin siinä. Hanki oma Vespa ja löydä sisäinen sankarisi!! Sisäinen sankaruus loistaa vespistissä yhtää uljaana kuin perheestään huolehtivalla perheenisällä ylpeys omasta perheestä. Ei ehkä trendimaailman kärjessä, mutta sisäisesti ihailtu. Sillä ei päästä Sport Magazinen kanteen, mutta siitä kirjoitetaan lämmöllä päiväkirjoissa. Tallennetaan muistikuviksi. Tuttu ja turvallinen. Ja wanhassa on vara sen verran hyvä, ettei uuteen ole tarvetta vaihtaa. Vain vähän väriä ja ilmanottoaukkojen säätöä.
Kyllähän turvallinen perheenisäkin aina koettaa tehdä jotain radikaalia mallivuosien välillä. Laihduttaa vaikka. Rasvanpoltto jää kuitenkin sen verran maltilliseksi, että suurin osa ei muutosta edes huomaa. Jää vain sisäinen vespisti. Joka joskus mamman kanssa...
Kun uljaan puna-mustan Vespani kanssa ajelen raitilla ja pistän hetkeksi parkkiin kioskin kulmalle , niin jo pyörii seitsemänkymppisiä pikkupoikia Vespan ympärillä kuin häkkärät. Muistelevat aikoja kun hekin ennen. Mamman kanssa ajeltiin paljonkin, kertovat he. Ja että Vespa oli valkoinen tai oranssi. Pilvisiä päiviä ei ollut, paitsi joskus riiuureissulla sankaritarinoissa. Kun bensa haisi ja ajomatka muuttui kävelymatkaksi. Mutta niitä ei muisteta. Taukopaikalla kuulemani tarinat lämmittävät joka kerta. Niistä huokuvat kauniit muistot. Ja se mamma - hän harmaapäisenä säestää vieressä posket yhä hehkuen.
 |
| Muistot lämmittävät. Vaikka läheltäkin. Kuva Hämeenlinnasta. |
Vespa yksinkertaisesti vaan on symppis ja herättää siksi kauniita muistoja. Siinä ei ehkä ole sitä tiettyä maskuliinisuutta, mutta siinä on jotain turvallista ja pysyvää. Miettikääpä Vespan mallien kehityskaarta ihan sieltä alkuajoista lähtien - mikä on muuttunut? Niinpä. Väri ja ilmanottoaukkojen paikat. Olisi kiva olla työkseen se markkinamies, joka joka vuosi myy juuri tuon kulkupelin kehitystyön merkittävänä mallimuutoksena. Suorastaan käänteentekevänä uutuutena. Mallina, jonka vuoksi historiaa ei kohta muisteta.
Vespaa en ehkä ensimmäisenä kutsuisi dynaamiseksi ajokiksi. Tai ehkä siinä mielessä, että downshiftaaminen on nyt muotia - ja Vespa teki sen jo 65 vuotta sitten. Vespa ei varsinaisesti myöskään ole konservatiivinen vaan enempi aikansa radikaali: historiasta löytyy nuoruus ja hulluus Vespaksi pukeutuneena juuri kaikissa hulvatonta nuoruutta kuvaavissa vanhoissa valokuvissa tai elokuvissa. Loma Roomassa. Modit, jotka tuunasivat Vespan katukelpoiseksi. Seikkailutarinat ja sankaruudet.
Ehkä se ydin onkin siinä. Hanki oma Vespa ja löydä sisäinen sankarisi!! Sisäinen sankaruus loistaa vespistissä yhtää uljaana kuin perheestään huolehtivalla perheenisällä ylpeys omasta perheestä. Ei ehkä trendimaailman kärjessä, mutta sisäisesti ihailtu. Sillä ei päästä Sport Magazinen kanteen, mutta siitä kirjoitetaan lämmöllä päiväkirjoissa. Tallennetaan muistikuviksi. Tuttu ja turvallinen. Ja wanhassa on vara sen verran hyvä, ettei uuteen ole tarvetta vaihtaa. Vain vähän väriä ja ilmanottoaukkojen säätöä.
 |
| Vespaa romantiikannälkäisille. |
Kyllähän turvallinen perheenisäkin aina koettaa tehdä jotain radikaalia mallivuosien välillä. Laihduttaa vaikka. Rasvanpoltto jää kuitenkin sen verran maltilliseksi, että suurin osa ei muutosta edes huomaa. Jää vain sisäinen vespisti. Joka joskus mamman kanssa...
