Olen siivonnut autotalliani. Löydösten perusteella voisi ajatella siellä majaa pitävän olevan tosi motoristi. Tee-se-itse-mieheksi syntynyt. Oikeastaan siellä asustaa tee-se-itse-motoristi-autoilijoiden armeija. Joka ei osaa edes siivota.
Niin se vaan menee. Se kaikki on kuvitelmaa. Neljä motoristin ajoasua ja kuusi kypärää eivät kerro totuutta - nehän ovat vain ulkoisia merkkejä. Ja joka hankintapäätöksellä on ollut oma hetkensä.
Muistan kun vuonna 2006 hävitin Yamaha Beluga skootterini ja ostin ekan moottoripyörän ja Lordin viisuvoiton huumaannuttamana otin suunnan kohti Rovaniemen toria. Olin silloin hankkinut maailman parhaan kypärän - Nolanin avomalli jossa pleksi suojasi mukavasti kasvoja. Ja jossa en tuntenut tukehtuvani edes liikenneruuhkassa seistessäni. Vain tuulen suhina kuului ympärilläni ja kaikki oli täydellistä. Kunnes tuli loppukesä. Sama kypärä tuotti korvia huumaavan metelin ja virittelin CB Hondaani pleksiä saadakseni edes jonkinlaisen rauhan kypärää heiluttavilta tuulenpyörteiltä. Mikä siis oli muuttunut? Väitän että asenne.
Okei - voihan olla että kypärän kosminen kuori oli himpun verran vinksahtanut ja ryhtini oli muuttunut - mutta selittäkääpä tämä: kesän lopussa hankittu edestä avattava kypärä (merkkiä en muista) oli maailman paras. Kasvot olivat kokonaan suojassa ja vain tuulen suhina kaikui korvissani. Sitä paitsi umpimallisessa kypärässä oli kivempi laulaa sisällä (kyllä kai muutkin niin tekevät...?). Ja ahdistuksen iskiessä helteellä minulla oli mahdollisuus tuulettaa kasvojani. Kaikki oli täydellistä. Kunnes yhtenä päivänä... niin... se kypärä alkoi paukkua ja kohista. Olin silloin lopettanut jo nakupyöräni pleksien viilailun ja vaihtanut katettuun pyörään. Ei auttanut, ei.
Halusin päätäni suojaamaan Schuberthin kypärän. Uskokaa tai älkää, mutta sen kohtalo oli sama. Konserttisalien hiljaisuus vaihtui parissa vuodessa puhinaksi ja paukkeeksi - vaikka olin taaaaas vaihtanut ajopelinkin matkapyörään, jossa oli jo sähköllä säädettävä pleksi. Kaksikin. Ehkä senkin kohdalla muuttunut elementti oli asenne. En usko että muut rakenteet heikkenevät niin nopeasti.
Ja siellä ne nyt ovat tallissa. Nämä ja pari muuta. En heitä pois, koska jonain päivänä voi tulla historiaolo. Enkä ruuvaa niihin kypäräkameroita, koska minun kypärilleni niin ei tehdä. Niin ja matkapyöränkin siis vaihdoin Vespaan. Palasin alkuun. Ja rakastan romujani. Onko se paha asia? Heh - jos suoraan sanon niin on. Mutta en anna sen haitata.
Mikä on tarinan opetus? Välineet kuluvat. Välineet vaihtuvat. Mutta unelmat pysyvät. Ja jos olisin viisi senttiä pidempi, niin maailma olisi hiljainen. Olen kokeillut - vähän kurkottanut kohti taivasta ajaessani ja totisesti ylempänä on hiljaista. Siitä kertoo myös viimeisin autotallisiivouslöytöni: vesijuoksuvyö. Vaimo kerran jo ilahtui uudesta kuntoiluharrastuksestani - mutta sitä kyllä kokeilin yhdessä moottoripyörässä takapuoleni alla kypäräkohinan poiston apuna. Jos siitä vähäiseen varteeni ne puuttuvat sentit. Oli muuten hankala käyttää mutta mitäpä mies ei hyvän asian eteen tekisi. Tosimies.
 |
| Päässä on vielä tukka ja ajoasu ensimmäinen uutena hankittu. |
Niin se vaan menee. Se kaikki on kuvitelmaa. Neljä motoristin ajoasua ja kuusi kypärää eivät kerro totuutta - nehän ovat vain ulkoisia merkkejä. Ja joka hankintapäätöksellä on ollut oma hetkensä.
Muistan kun vuonna 2006 hävitin Yamaha Beluga skootterini ja ostin ekan moottoripyörän ja Lordin viisuvoiton huumaannuttamana otin suunnan kohti Rovaniemen toria. Olin silloin hankkinut maailman parhaan kypärän - Nolanin avomalli jossa pleksi suojasi mukavasti kasvoja. Ja jossa en tuntenut tukehtuvani edes liikenneruuhkassa seistessäni. Vain tuulen suhina kuului ympärilläni ja kaikki oli täydellistä. Kunnes tuli loppukesä. Sama kypärä tuotti korvia huumaavan metelin ja virittelin CB Hondaani pleksiä saadakseni edes jonkinlaisen rauhan kypärää heiluttavilta tuulenpyörteiltä. Mikä siis oli muuttunut? Väitän että asenne.
 |
| Tässä vaiheessa kypärän merkitys on jo kasvanut... |
Halusin päätäni suojaamaan Schuberthin kypärän. Uskokaa tai älkää, mutta sen kohtalo oli sama. Konserttisalien hiljaisuus vaihtui parissa vuodessa puhinaksi ja paukkeeksi - vaikka olin taaaaas vaihtanut ajopelinkin matkapyörään, jossa oli jo sähköllä säädettävä pleksi. Kaksikin. Ehkä senkin kohdalla muuttunut elementti oli asenne. En usko että muut rakenteet heikkenevät niin nopeasti.
 | ||
| Nolanillakin on ottajansa. Minulla tämän kypärän sisarmalli. |
Ja siellä ne nyt ovat tallissa. Nämä ja pari muuta. En heitä pois, koska jonain päivänä voi tulla historiaolo. Enkä ruuvaa niihin kypäräkameroita, koska minun kypärilleni niin ei tehdä. Niin ja matkapyöränkin siis vaihdoin Vespaan. Palasin alkuun. Ja rakastan romujani. Onko se paha asia? Heh - jos suoraan sanon niin on. Mutta en anna sen haitata.
Mikä on tarinan opetus? Välineet kuluvat. Välineet vaihtuvat. Mutta unelmat pysyvät. Ja jos olisin viisi senttiä pidempi, niin maailma olisi hiljainen. Olen kokeillut - vähän kurkottanut kohti taivasta ajaessani ja totisesti ylempänä on hiljaista. Siitä kertoo myös viimeisin autotallisiivouslöytöni: vesijuoksuvyö. Vaimo kerran jo ilahtui uudesta kuntoiluharrastuksestani - mutta sitä kyllä kokeilin yhdessä moottoripyörässä takapuoleni alla kypäräkohinan poiston apuna. Jos siitä vähäiseen varteeni ne puuttuvat sentit. Oli muuten hankala käyttää mutta mitäpä mies ei hyvän asian eteen tekisi. Tosimies.
