VALMIINA TAISTOON

Viimeisen viikon ajan on mediassa kovasti kohkattu lentonäytöksistä ja sotakoneista. Maailmankuulu Red Arrows täytti Helsingin taivaan ja kovan äänen saattelemana sai kansan päät kääntymään. Vanha resepti, sanon minä. Meillä nimittäin on olemassa eräs ajoneuvo, joka on niin ikään lähtenyt ajatuksena liikkeelle taivaista (lue: lentokonealumiinista) mutta sittemmin tippunut kuin taivaan lahjana maan pintaan ja jatkanut siellä pään kääntämistä entistä tehokkaammin. Jees -- arvasitkin jo: Vespa!!! Siinä varsinainen nuoli, väkkärä, puimakone, monitoimikone, vispilä -- mutta myös sotakone. Yksi maailman tunnetuimmista brändeistä.

Köyhässä Italian maassa piti sotien jälkeen keksiä halpa ajoneuvo, joka on yleinen kuin polkupyörä, suorituskykyinen kuin moottoripyörä ja mukava kuin auto. Enrico Piaggion toimeksiannosta moottoripyöriä väheksyvä suunnittelija Corradino D'Ascanio loihti luomuksen, jonka nähtyään Piaggio lausui maailmankuulut sanat: "Sembra una vespa!" eli "Aivan kuin ampiainen!!". Siinä syntyhistoria lyhykäisyydessään.

Pian ajokki yleistyi ja sananmukaisesti miekat taottiin auroiksi, kun lentokoneteollisuutta alettiin valjastaa rauhan ajokin valmistukseen. Se sopi muuten myös naisen ajettavaksi kun hamekin oli huomioitu ajoasennossa eikä siten pirttihirmunkaan ollut syytä olla kade näppärän, helppokäyttöisen ajoneuvon ilmaantumisesta perheeseen. Kotirauha oli taattu.

Vanhat Vespa-mainokset ovat viehättäviä. Niitä aina aika ajoin katselen iltani iloksi ja hymyilen. Niissä on sitä yltiöpositiivisuutta, jolla mykistetään karskimmatkin karjut kylissä ja kujilla. Niissä on nuoruutta, villiä elämää, menestystä ja kauniita naisia. Lälläreitä mainoksissa ei näy. On toki Vespassa tai skootterissa yleisemmin ollut omat sotaisatkin puolensa. Mutta kauniisti sanottuna niistäkin on selvitty kukkatarroilla, huumorilla ja hyvällä itsetunnolla vuosikymmenten saatossa.

Vespa TAP 150 (lähde: Wikipedia)

Sotavarustus kevennetty mutta kaveri mahtuu mukaan.
(Lähde: Pinterest)

Mutta olisiko Vespasta sotakalustoksi kun jo lähtöjään ajoneuvoon on rakennettu panssari polvien suojaksi. Kyllä olisi sillä ranskalaiset sen tekivät: Bazooka Vespa TAP 150 from France - olkaa hyvä!

Tavoite oli varmasti kunnianhimoinen eikä lopulta kovinkaan kaukana siitä, mitä kaikelta kehittyvältä kalustolta nykyäänkin vaaditaan: tehokas, kompakti paketti, joka on kevyt käsitellä mutta jonka teho riittää tuhoamaan vaikka tankin. Enpä sitten tiedä kummassa päässä putkea loukkaantumisriski on suurempi... ainakin miehekäs paketti on ollut jalkojen välissä jos se jotenkin on soturin itsetuntoa kohentanut. Ehkä tämä ei ollut siis ranskan suuri vallankumous, mutta pieni sellainen.

Olisiko nykyvespasta sotatantereelle? Lähetin käyttöön ainakin. Ja hyvän mielen tuottajana se saisi vihollisleirit hymyilemään ja nauraen joukot nousisivat molemmin puolin virtuaalirajaa  poteroista hetkeksi hauskojen juttujen pariin. Istuttaisiin vihollisen kanssa nuotiolla kuin veljet, paistettaisiin makkaraa ja laulettaisiin iloisia lauluja. Vespajoukkueen poistuttua sotilaat vetäytyisivät taas asemiinsa. Ehkä tämä on liikaa kuviteltu. Yhdellä "ampiaisen" pistolla ei maailman pahuutta sammuteta - tarvitaan rykmentti. Tai oikeastaan pataljoonakaan ei riittäisi.

Vespassa on kuitenkin pari tärkeää ominaisuutta, joita puolustusvoimien kannattaisi miettiä. Hyvä mieli, panssarisuoja polville ja PR-arvo tuossa tulikin jo mainittua. Modernin GTS-vespan satulan alla oleva säilytystila puolestaan pitäisi ruuan lämpimänä jos joskus tulisi tarve viedä lämmintä muonaa etuvartiolle talvipakkasessa. Siinähän on moottoritila suoraan lokeron alla. Ai niinkö epäilet --- että ampuisivat Vespaa? Hahaa --- tässäpä tulee seuraavana se suurin ja hienoin ominaisuus: kertapolkaisulla tai sähköstartilla (metodilla ei ole merkitystä) laite muuttuu näkymättömäksi kuin Yhdysvaltain Stealth-hävittäjät!!! Stealth - eli häiveteknologia jyrää nytkin tuhansien Vespojen voimin Suomen maanteillä!!

Väristä viis. Näkymätön se on.

Perustelenko? Kiitos - teen sen mielelläni kertoen pari tositapausta ajeluistani Suomen suvessa. Risteyksessä olen itse ajamassa suoraan ja vastaan tuleva auto aikoo kääntyä edestäni ristikkäin sivutielle... häiveteknologia hämää häntä ja hän myös oikeasti kääntyy eteeni!!!! Onneksi tutkani oli valppaana ja Vespani ei aiheuttanut sen suurempaa tuhoa. Toinen tapaus: ajan moottoripyöräksi rekisteröidyllä oranssilla Vespallani peltoaukeaa ja vastaan tulee toinen moottoripyörä. Tervehtiikö hän (kuten motoristeilla on tapana)? No ei tietenkään koska häiväteknologia sulatti minut jälleen maisemaan!!! Hän korkeintaan ihmettelee aiheuttamaani pyörrettä ajoneuvonsa heiluessa holtittomasti ilmavirrassa.

Tästä kolmannesta - - ja lopullisesta - todistuksesta olen jopa ylpeä. Isoveli valvoo -- vaan ei valvo minua.... hurautan Vespallani liikennevalvontaan valjastetun kameratolpan ohitse ja se ei välähdäkään!!! Ylinopeuttani ei havaita häiveteknolgian vuoksi --- jepu jee. Kamera ei välähdä!!

Miettikääpä jos tällainen ase olisi ollut käytössä toisessa maailmansodassa. Puhuisimme nyt kaikki italiaa. Onneksi Vespa keksittiin vasta sodan jälkeen. Tai ehkä joku yykoo olisi kieltänyt Vespan siinä kuin kemialliset ja ydinaseetkin - epäreiluna.

KUIVA KAUSI ON PÄÄTTYNYT

Kuiva kausi on nyt sitten päättynyt. Vuonna 2014 luovuin Vespasta ja siirryin maksiskootteriin. Nyt tein kaupat päinvastoin --- olen taas onnellinen Vespan omistaja ja voin jatkaa blogiani.

Niinpä eräänä keväisenä päivänä kurvaan paikalliselle Vilin bensikselle oranssilla kulkupelilläni. Nenä pystyssä. Ylpeänä. Ja juon Jaffan. Pöytääni istuu pyytämättä ja yllätyksenä oranssihaalarinen mies.
- Onko toi sun toi Vespa? Mun enolla oli samanlainen, kun olin pieni.
- Juu on minun
- Taikka ei se ihan samanlainen ollut kun ei ollut noin moderni, täydentää haalarimies.
- Se oli aikansa moderni, täydentää naapuripöydästä lippalakkimies, joka pyyhkii munkin sokerit suupielestään.
- Niin just, aikansa moderni! Ne kävi sillä Norjassakin.

-Mun naapuri kävi Vespalla Lapissa monena kesänä. Ne ajo sillä aina, kertoo lippalakkimies.
- On se hienon värinen, ihan kuin ennen vanhaan. Paljonko se kulkee?

Kerron jälleen kerran ajokkini faktat. Sillä voi ajaa yli sataa. Juu onhan ne pyörät pienet, mutta niillä pärjää. Joo on mulla ollut moottoripyöräkin ja isompi skootteri. Ja koko ajan tuijotetaan pöydästä pihalle - aarrettani.




On taas kotoisan hyvä mieli. En tiedä mikä siinä onkin niin erilaista kun ajaa Vespalla tai kun ajaa skootterilla. Kun sanotaan että keski-ikäistyessään sitä kaksipyöräisistä etsii nuoruuttaan tai jotain sellaista, niin mikä se on, joka sitä sitten oikeastaan edustaa? Minulla ei nuorena edes ollut Vespaa - ei moottoripyörääkään.

Nämä kolme välikesää ajelin siis maksiskootterilla. Kuusisataa kuutiota hyrräsi konehuoneessa, mukavat istuimet, pitkä akseliväli - voimaa, tilaa ja mukavuutta. Ja olihan se hieno kulkupeli. Mutta jokin puuttui... ehkä.




Nuorena kun saavutettiin vapaus, niin raha asetti rajoitteensa. Tuunausta tehtiin jos oli varaa. Junnu Vainion sanoin todettuna tässä iässä on sitä rahaa tehty ja vähän töitäkin, ja rajoite monesti on enemmän mielikuvituksessa. Mutta nuoruutta kun ei voi ostaa.





Ehkä siis etsin muunlaisia arvoja ja kokemuksia. Askeettisuutta. Mielen vapautta. En pelkkää mukavuutta. Haluan tuntea ajaessani jokaisen tien painauman. Haluan tuntea kuinka viima lyö kasvoihin ja vastaantulevan rekan aiheuttama pyörre saa sukat pyörimään jaloissa. Haluan kokea pitkän ajopäivän jälkeen lämpimän saunan kun kroppani on antanut kaikkensa ja hieman kylmäkin on hiipinyt luihin ja ytimiin. Se on seikkailua jos mikä!! Sankaruutta!!! Pienipyöräisellä Norjaan tai Lappiin. Niin taikka Iittalaan, koska eihän seikkailu ole kilometrejä vaan tunnetta.

- Mihinkähän se eno sen Vespansa lopulta hävitti? Vai olisko se yhä tallissa? En tiedä, pohtii haalarimies ja herättää minut unesta.
- Mun naapurilla se on varmaan vieläkin tallissa, kertoo lippalakkimies. - Mutta ei ne sillä ajan kun kerran kesässä kun on jo aika vanhoja.

Ja mietin että oli tää vaan hyvä kauppa. Ja unelma Vespalla Veronaan herää jälleen henkiin. I am back.