Baltiankierrokseni kesällä 2011 ajoittui epävakaan sään aikaan. Olin siirtänyt lähtöni aikaiseen aamuun, ja heräsin aamulla klo 4.30 armottomaan kaatosateen kohinaan. Olin varma, että kastun täydellisesti jo ajaessani Hämeenlinnasta Helsinkiin auringon noustessa vaan toisin kävi: pääsin kuivana laivaan.
Ukkos- ja saderintamat piiskasivat Viron pohjoisrannikkoa, mutta jotenkin onnistuin luovimaan Via Balticaa sateettomassa säässä aina Riikaan saakka. Siellä "mokkatakkimies" (laivalla isojen motoristimiesten antama lempinimi :D ) oppi ymmärtämään, miksi oikea ajoasu on joskus paikallaan. Ukkos/sadekuuro tulla ryöpsähti juuri silloin, kun seisoin liikennevaloissa - mitään ei ollut tehtävissä. Paitsi hymyn hyydyttäminen. Olin ajanut yli 400 km päivän aikana tuurilla kuivin jaloin - viimeiset 14 km sitten huonommalla tuurilla.
Teiden kunto Via Balticassa ei ollut mieleeni. Paikoin "ura" on tosi kaunis nimitys tien profiilille - vespamiehen näkökulmasta kyse on enemmän "vako"-profiilista. Urien välissä on nimittäin paikoittain selkeä harjanne, johon 12 tuumaisella renkaalla ei ole ilo osua. Varsinkin Latvialaiset autoilijat koheltavat menemään reippaanlaisesti, ja hamuavat kaksipyöräisen viereen kyttäämään ohituspaikkaa seuraavasta. Juuri näiden vakojen vuoksi en aina ollut kovin innostunut muuttamaan omaa ajolinjaani hyväksi havaitsemastani kohdasta toisaalle. Riitaa en kuitenkaan haastanut. Kuulin muualta, että sadekelillä ajolinjan valinnalle lisähaasteen tuo uriin jäävä vesi. Ymmärrän yskän.
Virossa tie on leveää ja maaseutumaista. Siinä oli ilo ajella, jos tykkää leveästä ja maaseutumaisesta tiestä. Latviassa tien reunat ovat rehevämpiä, ja päällimäiseksi mielikuvaksi jäi liikennemerkkiviidakko, josta hämäläispoika ehti hädin tuskin lukea puolet ennen kun päätökset oli jo tehty. Riikaa lähestyttäessä on moottoritien pätkä ja kaupunkiliikenne alkaa jo varhain.
Ehkä johtui sateen uhasta - toteutuneesta - tai jostain muusta, mutta ajaessani oli tunne etten osu Riikan keskustaan ikinä. Löysin kuitenkin vanhaan kaupunkiin, josta etsin itselleni hotellista yösijan. Hinnat vaihtelivat 55-75 euron välillä, ja yleisilme pikkuhotelleissa oli ihan siisti. Hostellit eivät juuri hotelleista eronneet, mutta niissä ei ollut vapaita paikkoja. Vespalle ei mikään majatalo luvannut yösijaa muualta kuin kunnallisesta parkkitalosta (10 latia), mutta kun olin majoittunut, niin oman hotellini portsari kävi sanomassa että hänellä voisi olla paikka. Kun tuo onkin noin pieni ja sievä. Eikä mikään machopyörä. Sain ajaa Vespani hotellin sisäpihalle keittiön ikkunan alle, ja siinä se lepäsi hamaan seuraavaan aamuun asti.
Minun Vespani yöpyi peiton alla. Varashälyttimet kytkettynä. Ja levyjarrulukko paikalleen asennettuna. Hätävarjelun liioitteluako? En tiedä. Ainakin ajoin omalla Vespallani koko matkan.
Ukkos- ja saderintamat piiskasivat Viron pohjoisrannikkoa, mutta jotenkin onnistuin luovimaan Via Balticaa sateettomassa säässä aina Riikaan saakka. Siellä "mokkatakkimies" (laivalla isojen motoristimiesten antama lempinimi :D ) oppi ymmärtämään, miksi oikea ajoasu on joskus paikallaan. Ukkos/sadekuuro tulla ryöpsähti juuri silloin, kun seisoin liikennevaloissa - mitään ei ollut tehtävissä. Paitsi hymyn hyydyttäminen. Olin ajanut yli 400 km päivän aikana tuurilla kuivin jaloin - viimeiset 14 km sitten huonommalla tuurilla.
Teiden kunto Via Balticassa ei ollut mieleeni. Paikoin "ura" on tosi kaunis nimitys tien profiilille - vespamiehen näkökulmasta kyse on enemmän "vako"-profiilista. Urien välissä on nimittäin paikoittain selkeä harjanne, johon 12 tuumaisella renkaalla ei ole ilo osua. Varsinkin Latvialaiset autoilijat koheltavat menemään reippaanlaisesti, ja hamuavat kaksipyöräisen viereen kyttäämään ohituspaikkaa seuraavasta. Juuri näiden vakojen vuoksi en aina ollut kovin innostunut muuttamaan omaa ajolinjaani hyväksi havaitsemastani kohdasta toisaalle. Riitaa en kuitenkaan haastanut. Kuulin muualta, että sadekelillä ajolinjan valinnalle lisähaasteen tuo uriin jäävä vesi. Ymmärrän yskän.
 |
| Latvia. Välillä voi rauhoittua ja kuunnella meren kohinaa. |
Virossa tie on leveää ja maaseutumaista. Siinä oli ilo ajella, jos tykkää leveästä ja maaseutumaisesta tiestä. Latviassa tien reunat ovat rehevämpiä, ja päällimäiseksi mielikuvaksi jäi liikennemerkkiviidakko, josta hämäläispoika ehti hädin tuskin lukea puolet ennen kun päätökset oli jo tehty. Riikaa lähestyttäessä on moottoritien pätkä ja kaupunkiliikenne alkaa jo varhain.
Ehkä johtui sateen uhasta - toteutuneesta - tai jostain muusta, mutta ajaessani oli tunne etten osu Riikan keskustaan ikinä. Löysin kuitenkin vanhaan kaupunkiin, josta etsin itselleni hotellista yösijan. Hinnat vaihtelivat 55-75 euron välillä, ja yleisilme pikkuhotelleissa oli ihan siisti. Hostellit eivät juuri hotelleista eronneet, mutta niissä ei ollut vapaita paikkoja. Vespalle ei mikään majatalo luvannut yösijaa muualta kuin kunnallisesta parkkitalosta (10 latia), mutta kun olin majoittunut, niin oman hotellini portsari kävi sanomassa että hänellä voisi olla paikka. Kun tuo onkin noin pieni ja sievä. Eikä mikään machopyörä. Sain ajaa Vespani hotellin sisäpihalle keittiön ikkunan alle, ja siinä se lepäsi hamaan seuraavaan aamuun asti.
Minun Vespani yöpyi peiton alla. Varashälyttimet kytkettynä. Ja levyjarrulukko paikalleen asennettuna. Hätävarjelun liioitteluako? En tiedä. Ainakin ajoin omalla Vespallani koko matkan.
jep ihan oikea turvatoimenpide....varashälytin +levylukko
VastaaPoistaja dokumentit pois pyörästä