Niin se menee. Ensin sitä odottaa lumien sulavan. Sitten lumet sulavat ja odottaa ilmojen läpiävän. Ja ilmat lämpiävät ja jäljelle jää odotus: kunhan routakausi menisi ohi niin pääsisi Vespalla todella tien päälle. Ja sitten pääsee - mutta pitkältä on tuntunut odotus, jossa odottajan lohtuna ovat kuitenkin olleet ne "paremmilla" teillä vähän väkisinkin ajetut lenkit. Maistelun vuoksi.
Kesällä jaksan ihailla aina kotiseutuni maaseudun tieverkostoa. Mutkia on ja mäkiä. Loistavia asfalttipätkiä, jossa ei ole juuri muita liikkeellä. Peltoaukeita, jossa viima kasvaa vespistilläkin ja kypärän tuottama kohina on lähes korvia huumaava. Kevät on ihailun suhteen eri juttu. Routa muokkaa tiet kumpuileviksi, ja kun tien levyiseen pomppuun ajaa pienipyöräisellä menopelillä niin jo pomppas! Ainakin jos ei ehtinyt jaloilla joustaa. Onneksi useimmiten tipahtaa takaisin satulaan.
Omalta kantiltaan oppii ymmärtämään myös mikä on se kilometrinnielijä. Tiedätkö? No se on se mutkapaikkaan syntynyt pitkä railo tai halkeama, jonka on maa niellyt. Juuri sopivasti renkaan levyinen jotta voisi siitä sukeltaa maan rakoon. Silloin sitä miettii, että pärjäisikö moottoripyörällä Suomen arktisissa olosuhteissa kuitenkin paremmin...
 |
| Peitto jalkojen suojaksi ja liikkeelle. |
Minulla oli maaliskuussa tilaisuus käydä katsomassa Sveitsin kevättä, jossa lajitoverimme kevään korvalla olivat juuri aloittamassa kesäkauttaan. Jotenkin jäi sellainen maku, että siellä nimenomaan skootterit olivat suosittuja kevään ajokkeja. Moottoripyöriäkin näki silloin tällöin, mutta skoottereita oli liikenteessä selkeästi enemmän. Mietin syytäkin, hmmm. No ainakin tieverkosto vierailemassani Montreuxissa ja Genevessä on niin paljon ruuhkaisempi ja nopeusrajoituksia täynnä, että variaattorivetoinen kulkupeli on vaivaton käsitellä. Mäen rinteillä sijaitsevan omakotitalon idylliin aito Vespa sopii rähinäpyörää paremmin. Eikä kovaääninen moottoripyörä muutenkaan ole ehkä kovin ihailtu kohde kadulla, jossa satakielet kilpailevat muiden liikkujien kanssa alppiruusujen huomiosta.
 |
| Kiinnitystapoja on moneksi. |
No oliko siellä sitten lämpimämpi? Päivällä oli. Mutta sikäläiset skootteristit eivät olleet jääneet murehtimaan ilman lämpenemisen hitautta. He olivat ottaneet polvipeitot käyttöön. Olen nähnyt Vespaankin kuvastoissa myynnissä samanlaisen "bat-peiton" - jalat peittävän peitteen, jonka avulla skootterin käyttökausi pitenisi huomattavasti. Suomessa en ole moista nähnyt kuitenkaan käytössä, vaikka omassakin Vespassani jalkatilan lämmön ohjaus on varmaan tarkoitettu hyödynnettäväksi. Kai se koetaan noloksi.
Ehkä jonain päivänä maalaisjärki voittaa tyylittelyn Suomessakin. Ja ajelemme hymy huurussa pakkasen kuivaamilla teillä jo helmikuun pakkasessa. Jos vaikka sen Bat-peiton lämmön ohjaisi takin helman alle. Ja sieltä erillisen ohjurin avulla kohti kasvoja. Mitäpä kotitarvevirittäjä ei tekisi, että pääsisi lempiharrastuksensa pariin. Olemaan kätevä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti