KUIVA KAUSI ON PÄÄTTYNYT

Kuiva kausi on nyt sitten päättynyt. Vuonna 2014 luovuin Vespasta ja siirryin maksiskootteriin. Nyt tein kaupat päinvastoin --- olen taas onnellinen Vespan omistaja ja voin jatkaa blogiani.

Niinpä eräänä keväisenä päivänä kurvaan paikalliselle Vilin bensikselle oranssilla kulkupelilläni. Nenä pystyssä. Ylpeänä. Ja juon Jaffan. Pöytääni istuu pyytämättä ja yllätyksenä oranssihaalarinen mies.
- Onko toi sun toi Vespa? Mun enolla oli samanlainen, kun olin pieni.
- Juu on minun
- Taikka ei se ihan samanlainen ollut kun ei ollut noin moderni, täydentää haalarimies.
- Se oli aikansa moderni, täydentää naapuripöydästä lippalakkimies, joka pyyhkii munkin sokerit suupielestään.
- Niin just, aikansa moderni! Ne kävi sillä Norjassakin.

-Mun naapuri kävi Vespalla Lapissa monena kesänä. Ne ajo sillä aina, kertoo lippalakkimies.
- On se hienon värinen, ihan kuin ennen vanhaan. Paljonko se kulkee?

Kerron jälleen kerran ajokkini faktat. Sillä voi ajaa yli sataa. Juu onhan ne pyörät pienet, mutta niillä pärjää. Joo on mulla ollut moottoripyöräkin ja isompi skootteri. Ja koko ajan tuijotetaan pöydästä pihalle - aarrettani.




On taas kotoisan hyvä mieli. En tiedä mikä siinä onkin niin erilaista kun ajaa Vespalla tai kun ajaa skootterilla. Kun sanotaan että keski-ikäistyessään sitä kaksipyöräisistä etsii nuoruuttaan tai jotain sellaista, niin mikä se on, joka sitä sitten oikeastaan edustaa? Minulla ei nuorena edes ollut Vespaa - ei moottoripyörääkään.

Nämä kolme välikesää ajelin siis maksiskootterilla. Kuusisataa kuutiota hyrräsi konehuoneessa, mukavat istuimet, pitkä akseliväli - voimaa, tilaa ja mukavuutta. Ja olihan se hieno kulkupeli. Mutta jokin puuttui... ehkä.




Nuorena kun saavutettiin vapaus, niin raha asetti rajoitteensa. Tuunausta tehtiin jos oli varaa. Junnu Vainion sanoin todettuna tässä iässä on sitä rahaa tehty ja vähän töitäkin, ja rajoite monesti on enemmän mielikuvituksessa. Mutta nuoruutta kun ei voi ostaa.





Ehkä siis etsin muunlaisia arvoja ja kokemuksia. Askeettisuutta. Mielen vapautta. En pelkkää mukavuutta. Haluan tuntea ajaessani jokaisen tien painauman. Haluan tuntea kuinka viima lyö kasvoihin ja vastaantulevan rekan aiheuttama pyörre saa sukat pyörimään jaloissa. Haluan kokea pitkän ajopäivän jälkeen lämpimän saunan kun kroppani on antanut kaikkensa ja hieman kylmäkin on hiipinyt luihin ja ytimiin. Se on seikkailua jos mikä!! Sankaruutta!!! Pienipyöräisellä Norjaan tai Lappiin. Niin taikka Iittalaan, koska eihän seikkailu ole kilometrejä vaan tunnetta.

- Mihinkähän se eno sen Vespansa lopulta hävitti? Vai olisko se yhä tallissa? En tiedä, pohtii haalarimies ja herättää minut unesta.
- Mun naapurilla se on varmaan vieläkin tallissa, kertoo lippalakkimies. - Mutta ei ne sillä ajan kun kerran kesässä kun on jo aika vanhoja.

Ja mietin että oli tää vaan hyvä kauppa. Ja unelma Vespalla Veronaan herää jälleen henkiin. I am back.